Työ joustaa Kuorosodan mukaan
Dynyn työntekijöille liikkuva työ on arkipäivää. Työmaat sijaitsevat ympäri Suomea, joten pääosa päivistä kuluu vierailla paikkakunnilla. Reissutöihin tottunut Juha-Pekka Valtonen kuitenkin varautuu viettämään tulevat viikot tiiviisti kotipaikkakunnallaan Hämeenkyrössä. Syynä on Nelosella 21. lokakuuta starttaava Kuorosota, missä Juha-Pekka nähdään Hämeenkyrön kuoron riveissä.
Lapsesta asti musiikkia harrastanut, 26-vuotias Juha-Pekka kertoo päätyneensä mukaan ohjelmaan Hämeenkyrön kuoronjohtajan, Uniklubi-yhtyeestä tutun Jussi Selon pyytämänä.
- – Jussi on lapsuudenkaverini. Kun hän kysyi, lähdenkö mukaan, myönnyin heti. Toki sillä varauksella, miten työnantaja asiaan suhtautuisi.
Ymmärrystä riitti myös työnantajan puolelta. Koska Kuorosota vaatii lähes päivittäistä harjoittelua ja viikoittaista suoriin lähetyksiin osallistumista, päätettiin Juha-Pekka vapauttaa reissutöistä kilpailun ajaksi. Mikäli Hämeenkyrön kuoro pysyy mukana sodassa loppuun saakka, kestää miehen kuoropesti lähes joulukuun puoliväliin. - – Dynyn oma varasto on kaivannut kuntoon laittoa, joten siitä löytyi minulle luonteva työ kilpailun ajaksi. On hienoa, että vastaanotto töissä oli kannustava ja pystyn osallistumaan kisaan levollisin mielin.
Kuorosodalta Juha-Pekka kertoo odottavansa ennen kaikkea uusia kokemuksia ja hauskoja hetkiä hyvässä porukassa. Vaikka harjoittelutahti on tiivis, töissä ei laulua tulla kuulemaan. - – Työ työnä ja vapaa-aika vapaa-aikana, myhäilee kuorosoturi.
UUTISET
Helsingin Messukeskuksen lattiaurakka 45 000 m2
Dyny teki viime vuonna parkkihallin laajennusosaan n. 15 000
Kerro, mitä sinä vaadit lattialtasi. Me kerromme ratkaisun.
Päätoimipaikka
Dyny Oy Arontie 2
39310 VILJAKKALA
Puh. (03) 3123 1800
Sinebrychoffinkatu 11, 4 krs.
PL 949, 00101 Helsinki
gsm 040 910 6245


















