Palvelut

Suunnitelmallisesti, hallitusti ja ammattitaidolla

Lattia on kiinteistön eniten käytetty pinta, siksi teemme sen suunnitelmallisesti,
hallitusti ja ammattitaidolla loppukäyttäjälle. Perinteisesti pumppaus ja betoni on voitu ostaa paketissa, mutta me päätimme viedä asian vieläkin pidemmälle. Vanhat yhteistyökumppanit yhdistivät osaamisensa ja näin syntyi Bermanto®360 –konsepti.

Nyt saat meiltä kaiken tarvitsemasi – yhden katon alta.

 

 

 

Bermanto®360 palvelukonsepti


Haaste

Liian usein kysytään - miksi betonilattia epäonnistuu? Epäonnistumisriski kasvaa kun urakka pilkotaan; kokonaisuus unohtuu, tieto ei kulje urakoitsijoiden välillä, ”ei kenenkään työt” jäävät tekemättä, mielipide-eroista nahistellaan ja loppukäyttäjän etu unohtuu.

Ratkaisu

Uniikki Bermanto®360-konsepti nostaa betonilattian tekemisen uudelle tasolle. Miten? Yksi taho kantaa vastuun koko projektista; suunnittelusta, materiaaleista ja toteutuksesta sekä tarvittaessa myös ylläpidosta. Yhden katon alta löytyy Suomen monipuolisin tietotaito alalta, sillä yrityksen avainhenkilöt ovat syntyneet betonilusikka suussaan.

Mitä sinä saat?

Huolettoman Bermannon betonista, joka on tehty turvallisesti ammattitaidolla ja suunnitelmallisesti loppukäyttäjälle. Bermanto®-lattia on kokonaistaloudellinen ratkaisu ja oikein ylläpidettynä kestää sekä katseita että aikaa.

Lue lisää Bermanto®360 konseptista

Tutustu palveluihin


Suunnittelu

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Monipuoliseen suunnittelutiimiimme kuuluu kokeneita lattia-alan ammattilaisia; suunnittelijoita, materiaaliasiantuntijoita sekä työnjohtajia.

Suunnittelemme yhteistyössä rakennuttajan, arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan kanssa oikean ratkaisun oikeaan paikkaan. Otamme huomioon laatu-, kuormitus-, kestävyys- ja arkkitehtoniset vaatimukset hyödyntäen elinkaariajattelua.

Ensimmäinen askel onnistuneen betonilattian syntymisessä on huolellinen tarvekartoitus; lattian täytyy vastata loppukäyttäjän tarpeita. Meidän tehtävämme on löytää paras mahdollinen ratkaisu hinta-laatu-suhteeltaan käyttökohteeseen. Bermanto on täyden palvelun talo ja ratkaisun suunnittelee tiimi, johon kuuluu suunnittelija, materiaaliasiantuntija ja toteuttaja.

Suunnittelu

Materiaalit

Oikea tuote oikeaan paikkaan

Meiltä löytyy monipuolinen tuotevalikoima sekä pitkäaikaiset suhteet Suomen, Euroopan ja koko maailman johtaviin materiaalitoimittajiin. Tarvittaessa käytämme projekteissa myös muita materiaaleja.

Valikoimistamme löytyy korkealaatuisia, tutkitusti ja käytännössä toimivaksi todettuja tuotteita, joilla on hyvä hinta-laatusuhde. Materiaaliasiantuntijamme valitsee aina parhaiten sopivat materiaalit kuhunkin projektiin. Meiltä löytyvät myös puhdistus- ja hoitotuotteet betoni- ja designbetonilattioiden ylläpitoon.

Materiaalit

Urakointi

Kerralla kuntoon on periaatteemme.

FISE-pätevyyden omaava työnjohto on mukana projektin suunnittelutiimissä, jolloin alusta asti huomioidaan myös käytännön toteutuksen näkökulma.

Koulutetut ja kokeneet työntekijämme hoitavat työn mallikkaasti modernilla ja Suomen suurimmalla kalustolla. Betoninlevityskoneella valamme jopa yli 2000 m2 päivässä.

Urakointi

Pintakäsittelyt

Hionnasta erilaisiin pinnoitteisiin

Viimeistelemme betonilattiat ja designbetonilattiat joko pinnoittamalla tai hionta- ja kiillotuskäsittelyillä loppukäyttäjän toiveiden mukaisesti. Alan viimeisin hiontatekniikka mahdollistaa jopa 1 000 m2:n hiontanopeuden päivässä.

Käytämme tutkittuja ja turvallisia suojakäsittelyaineita, jotka tekevät betonipinnasta helppohoitoisen sekä edullisen ylläpitää.

Pintakäsittelyt

Huoltosopimus

Pidä huolta Bermannostasi

Solmimalla huoltosopimuksen voit jättää lattian huostaamme. Huolellinen dokumentointi huoltotoimenpiteistä pitää sinut ajan tasalla ja auttaa budjetoimaan tulevat toimenpiteet.

Mahdolliset vauriot korjaamme nopeasti ja näin vältät suuremmat korjaukset ja niiden aiheuttamat sivukustannukset.

Huoltosopimus

Uusiminen

Suunnitellaan Bermannon uusi elämä, sillä mikään lattia ei ole ikuinen.

Tilan käyttötarkoituksen muuttuessa tai luonnollisen ikääntymisen myötä on lattian uusimisen aika. Uusimistarpeen ajankohta arvioidaan jo suunnitteluvaiheessa, jolloin siihen on helppo varautua etukäteen.

Saneeraamme lattian käyttäen alan uusimpia ratkaisuja.

Uusiminen